Jos Buildercomin kulunutta vuotta kuvaisi yhdellä sanalla, olisi se työntäyteinen. Kiitos siitä kuuluu asiakkaillemme – onneksi pidätte meidät kiireisinä!
Tänäkin vuonna olemme kehittäneet rivakasti tuotteitamme ja palveluitamme. Loppusyksystä saimme lanseerattua myös monen odottaman kulutusseurannan palvelun, josta on jo käyttöönotto meneillään ensimmäisten asiakkaiden osalta.
Vuoden aikana olemme myös pureutuneet henkilöstömme kesken arvoihimme ja pohtineet, millaisin periaattein palvelemme asiakkaitamme, teemme työtämme ja kohtelemme toisiamme. Arvotyön pohjalta uusiksi arvoiksimme tiivistyivät jokaisen buildercomilaisen tunnistamat turvallisuus, empaattisuus ja luotettavuus.
- Turvallisuudella tarkoitamme sitä, että tarjoamamme palvelut täyttävät tarkat tietoturvakriteerit, mikä tekee asiakkaidemme elämästä huolettomampaa. Lisäksi työnantajana takaamme jokaiselle työntekijällemme turvalliset työolot panostamalla työhyvinvointiin ja työterveyteen.
- Empaattisuus taas kulminoituu huolenpitoon niin asiakkaistamme kuin toisistamme. Jokaisella asiakkaallamme on oma vastuuhenkilönsä, ja myös asiakaspalvelumme auttaa nopeasti ja ammattitaidolla. Työyhteisönä puhallamme yhteen hiileen, toisiamme tukien.
- Luotettavuus tulee esiin niin asiantuntijana, kumppanina kuin työnantajana. Olemme vastuullinen ja pitkäjänteinen toimija, joka vaalii niin asiakassuhteita kuin omaa henkilöstöäkin.
Asiakassuhteista ja luotettavuudestamme saimme lisää tietoa myös syksyllä toteutetusta asiakastyytyväisyyskyselystä. Hyvien tulosten ja erinomaisten kehitysvinkkien lisäksi mieltämme lämmitti suuresti myös se, että merkityksemme kumppanina koettiin tällä hetkellä ja tulevaisuudessa hyvin tärkeäksi. Tavoitteemme on olla kiinteistönomistajan paras kumppani rakennetun ympäristön tiedonhallinnassa ja kumppanuuden merkityksellisyys kertoo, ettemme ole asian suhteen hakoteillä.
Merkityksellisiä kumppanuuksia saimme vaalia myös toukokuisilla Käyttäjäpäivillämme Jyväskylässä. Tapahtuma oli tällä kertaa jo 20. lajissaan ja siksipä tämän vuoden Käyttäjäpäivillä oli erityinen juhlavuoden leima. Päivien aikana kuulimme mielenkiintoisia käyttäjäkokemuksia asiakkailtamme ja tulevaisuuskatsauksen meille tarjoili avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja. Iltaa vietimme upealla Kuokkalan kartanolla (19)20-luvun henkisesti.
Ensi vuoden Käyttäjäpäiviä vietämme Helsingissä 8.-9.5. Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa helmikuun loppupuolella – lämpimästi tervetuloa mukaan!
Kiitos asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja jokaiselle buildercomilaiselle hienosta ja vauhdikkaasta vuodesta. Nyt on aika hengähtää hetkeksi, ja leppoisan joulun jälkeen suunnata katseet kohti tulevan vuoden kujeita. Joulukorttivarat käytimme tänäkin vuonna hyväntekeväisyyteen, tällä kertaa MIELI ry:n joulukeräykseen nuorten mielenterveyden hyväksi.
Rauhallista joulua ja onnea tulevalle vuodelle!
Heikki Rouhesmaa, toimitusjohtaja