Buildercom kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta

Vuosi 2016 on ollut työntäyteinen vuosi. Ohjelmistokehityksemme on uurastanut BEM-Ylläpidon moduulien kimpussa ja kohdetason ominaisuuksien jatkokehittämisessä. Olemme aloittaneet teknologiapäivityksen muutamien ensimmäisten asiakkaidemme kanssa kiinteistöylläpidon puolella, eli käytössä ollut FacilityInfo vaihdetaan uuteen BEM-Ylläpito -palveluun. Taloudellisesti vuosi on mennyt kohtuullisesti.

Kehitystyö jatkuu vuonna 2017

Vuonna 2017 keskitymme ohjelmistokehityksen osalta teknologiapäivityksen loppuunsaattamiseen ja projektipuolen moduulien siirtämiseen HTML-pohjaisiksi. Loput ylläpidon moduulit ja toiminnallisuudet tehdään BEM-alustalle, minkä lisäksi palvelun käytettävyyttä ja käyttöliittymien ulkoasua parannetaan. Olemme varautuneet tekemään muutamia asiakaskohtaisia projekteja, jotka ovat pääsääntöisesti erilaisia rajapintaratkaisuja oman palvelumme ja asiakkailla käytössä olevien muiden tietoteknisten palvelujen välille.

Tulemme panostamaan teknologiapäivitysten onnistumiseen resursoimalla omaa henkilökuntaamme asiakkaiden tueksi.

Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta, toivottavasti yhteistyömme jatkuu kitkattomasti ja syvenee tulevina vuosina!

Toivotamme Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

Toimitusjohtaja
Matti Luhtanen

Ota yhteyttä, niin palaamme pikaisesti asiaan!